Muutama viikko sitten osallistuin tiiviisiin neuvotteluihin ja tapaamisiin Kyproksella. Piskuinen Kypros toimii kuluvan puoli vuotta EU:n puheenjohtajamaana ja on näin paljon vartijana. Maalla on vedettävänä kovat neuvottelut 2014 alkavan kauden rahoituskehyksistä sekä maatalous- ja aluepolitiikan uudistuksesta. Itse olen parlamentin puolesta yksi viidestä pääneuvottelijasta uuden aluepolitiikan muodostamiseksi. Ensimmäistä kertaa lainsäädäntö tehdään yhdessä parlamentin ja neuvoston kesken eli yhteispäätösmenettelyssä. Siitä oli myös Kyproksella kyse. Matka toimi lähtölaukauksena virallisille keskusteluille, jotka aloitamme lokakuun aikana.
Vaikka Kyproksen ministeritapaamisissa olin pääasiassa parlamentin edustajana, käytiin keskusteluja puheenjohtajamaan kanssa myös Suomelle tärkeistä kysymyksistä. Kyproksen Eurooppa-ministerin kanssa kävimme pitkät keskustelut pohjoisten harvaan asuttujen alueiden tilanteesta ja haasteista. Ehkä hieman yllättäenkin, yhtäläisyyksiä Suomen ja Kyproksen väliltä löytyy: Kypros pienenä, pitkien välimatkojen saarivaltiona ja Euroopan taloudellisesta keskuksesta eristyneenä ymmärsi vastaavat haasteet meillä Suomessa. On selvää, että Kypros ajaa vahvaa lisärahoitusta saarialueille, mutta se ei saa missään nimessä olla pois meiltä. Suomalaisten pitää olla edunvalvonnassa aktiivisina. Esitin Kyproksen neuvottelijoille vaatimuksen selkeän tahtotilan ilmaisemisesta komission esittämän budjettirahoituksen, 926 miljoonaa euroa, nostamiseksi pohjoisille harvaanasutuille ja merentakaisille alueille. He ymmärsivät huolen, mutta olivat hyvin pahoillaan siitä, että Suomen ministerit samanaikaisesti ajavat voimakkaita budjettileikkauksia. Monesta suusta kuultu arvio vaadittujen leikkausten kohdistumisesta toistui myös kyproslaisten viestissä: jos Suomenkin esittämät leikkaukset toteutuvat, ne kohdistuvat pitkälti alue- ja maatalouspolitiikkaan. Siinä tilanteessa puheenjohtajamaan vahvaa aluepolitiikkaa kannattavat neuvottelijat ovat puun ja kuoren välissä. Suomen neuvottelutaktiikka neuvoston puolella onkin vähintään paradoksaalinen. Vielä epäselvemmäksi sen tekevät julkisuuteen tippuvat hajanaiset tiedot tilanteen edistymisestä ja hallituksen asettamista tavoitteista.
Neuvottelujen lomassa kävimme myös tutustumassa kyproslaisiin, EU:n aluekehitysvaroilla rahoitettuihin projekteihin. Silmiin pistävää oli suomalaisten yritysten puuttuminen hankkeiden toteuttajien joukosta. Tutustuimme muun muassa laajaan jätteiden kierrätysterminaaliin, jossa oli jo rakennusvaiheessa hyödynnetty uutta teknologiaa ja ympäristöystävällisiä menetelmiä. Kysyessäni, mistä laitteet on tuotu ja minkä maalaisia toimijoita paikkaa on ollut rakentamassa, oli vastaus Saksa, Ruotsi ja Hollanti. Tähän samaan asiaan olen törmännyt myös monien muiden EU-rahoitteisten ympäristöprojektien osalta. Missä mättää, ettei meidän cleantech-osaamisemme pääse Euroopan sisäisiin projekteihin, joissa puhutaan suurista rahasummista? Yksi tapa hyötyä EU:n aluekehitysrahoista olisi nimenomaan se, että suomalaiset yritykset veisivät osaamista ja teknologiaa hankkeisiin, joita esimerkiksi uusissa jäsenmaissa EU-tuilla toteutetaan. Vienninedistämismatkoja kannattaisi harkita tehtäväksi myös Eurooppaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti