Brysselin keskusta
maanantai 1. heinäkuuta 2013
torstai 6. joulukuuta 2012
Suomalaisuus Brysselistä käsin katsottuna
Suomen itsenäisyyspäivänä Euroopan parlamentin kanttiinissa
tarjoillaan hernekeittoa ja runebergintorttuja. Kollegoiden kanssa on tapana
laulaa Maamme-laulu. Suomen itsenäisyyden merkitys ei unohdu, vaikka asuisi
Brysselissä.
Euroopan pääkaupungissa asuu ja työskentelee noin 4000
suomalaista. Brysselin suomalaisten keskuudessa on hyvä henki. Suomi-klubi ja
Martat toimivat aktiivisesti. Vuosi sitten perustettu Brysselin suomalainen
osakunta järjestää vuosijuhlat ja pikkujoulusitsit akateemisia perinteitä
kaipaaville. Myös poliittisilla puolueilla on Brysselissä paikallisosastonsa.
torstai 15. marraskuuta 2012
Iloisesta Irlannista kohti Euroopan parlamentin vaaleja 2014
Avoimia, ystävällisiä, kohteliaita ja avuliaita. Irlantilaiset ystäväni ovat aina iloista ja hauskaa seuraa. Maata koettelevasta talouskriisistäkin huolimatta.
Positiivinen näkemykseni irlantilaisista vahvistui viime viikonloppuna. Eurooppalaiset keskusta- ja liberaalipuolueet kokoontuivat puoluekokoukseen Dubliniin. Irlantilaiset isäntämme tarjosivat kokoukselle upeat puitteet.
Keskustan valtuuskunnalle puoluekokous oli menestys. Saimme näkemyksemme läpi kokouksen virallisiin kannanottoihin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Lisäksi kaksi omaa kannanottoamme hyväksyttiin.
lauantai 3. marraskuuta 2012
Kuntavaalitunnelmia Belgiassa
Belgiassa käytiin kunnallisvaalit pari viikkoa sitten, ennen Suomen vaaleja.
Vaikka Belgiassa kuntien tehtäväkenttä on varsin rajattu ja kunnat lähinnä toimeenpanevat kansallisen ja aluetason sille osoittamia tehtäviä, ei kunnallisvaaleista ainakaan jännitystä puuttunut. Varsinkin Flanderissa käytiin selvästi jo kahden vuoden päästä pidettäviä liittovaltiovaaleja. Flanderille suurempaa finanssipoliittista autonomiaa ajava NVA -puolue näki menestyksessään sosialistijohtoisen hallituksen alasajon. Vasemmistopuolueet pärjäsivät paremmin työttömyydestä kärsivällä ranskankielisellä alueella. Jännitystä riitti myös toisesta syystä. Belgiassa kuntavaalit ovat myös pormestarinvaalit, joissa kaupungin- ja kuntajohtajien postit määräytyvät kuntavaalien tuloksen mukaan.
maanantai 29. lokakuuta 2012
MEP Anneli Jäätteenmäki: Johtajuus kateissa, pää pensaassa
EU:ssa kehitellään pankkiunionia, mutta Suomen hallitus puhuu ainoastaan pankkien valvonnasta. Pankkiunioni on paljon laajempi ja syvempi asia kuin pankkivalvonta.
Ja kun Saksa haluaa EU:n perussopimuksen uusiksi, Suomen hallitus panee päänsä pensaaseen. Vallalla on sammutettujen lyhtyjen politiikka.
Kataisen hallitus ajelehtii vailla poliittista johtajuutta. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisesta ei uskallettu sopia kuntavaalien alla äänestäjien pelossa. Kyse on kuitenkin enemmän teatterista kuin todellisista erimielisyyksistä. Vaalien jälkeen sopu löytynee helposti.
Pankkien valvonnan parantamisen kansalaiset hyväksyvät. Niinpä Katainen ja Urpilainen puhuvat pankkiunionin sijasta valvonnasta.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012
MEP Riikka Manner: Ministeritapaamisia Kyproksella
Muutama viikko sitten osallistuin tiiviisiin neuvotteluihin ja tapaamisiin Kyproksella. Piskuinen Kypros toimii kuluvan puoli vuotta EU:n puheenjohtajamaana ja on näin paljon vartijana. Maalla on vedettävänä kovat neuvottelut 2014 alkavan kauden rahoituskehyksistä sekä maatalous- ja aluepolitiikan uudistuksesta. Itse olen parlamentin puolesta yksi viidestä pääneuvottelijasta uuden aluepolitiikan muodostamiseksi. Ensimmäistä kertaa lainsäädäntö tehdään yhdessä parlamentin ja neuvoston kesken eli yhteispäätösmenettelyssä. Siitä oli myös Kyproksella kyse. Matka toimi lähtölaukauksena virallisille keskusteluille, jotka aloitamme lokakuun aikana.
maanantai 10. syyskuuta 2012
Veroparatiiseista
Viime viikolla Brysselin keskusta valmisteli kannaripohjan, se hyväksyttiin lähetettäväksi edelleen ELDR:n puoluekokoukseen Dubliniin. Pohjan kirjoitti BryKen johtokunnan jäsen Pekka Eskola.
Samalla viikolla HS julkaisi ison artikkelin veroparatiisesita ja EU:n roolista. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä tarttui myös aiheeseen (kts. lisaa HS, YLE)
BryKen kannari oli erittäin ajankohtainen ja napakka. Nyt toivomme, että koko ELDR puolueena tarttuu aiheeseen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)