maanantai 1. heinäkuuta 2013

Keskustan Brysselin paikallisyhdistyksen uutiskirje - heinäkuu 2013


Eurooppalainen yhteistyö rautaa myös keilailussa

Euroopan sisämarkkinat, nuorten opiskelijavaihto, ilmastonmuutoksen ja kansainvälisen rikollisuuden torjunta... Lista asioista, joihin eurooppalaista yhteistyötä tarvitaan, on pitkä. Brysselin Keskustan aktiiveille paljastui pari viikkoa sitten, että eurooppalaisesta yhteistyöstä voi olla hyötyä myös varsin yllättävissä asioissa. Kuten keilailussa. Bryke haastoi eurooppalaisen keskusta- ja liberaalipuolueen ALDE:n poliittisen osaston keilailukisaan. ALDE:n tanskalaisen pääsihteerin Jacob Moroza-Rasmussenin johtamassa joukkueessa oli niin saksalaista, ruotsalaista kuin suomalaistakin verta. Tämä suhteellisen pohjoiseurooppalainen yhteistyö siivitti ALDE:n  2-0 voittoon. Keilailun lomassa keskustelimme myös ensi vuoden Euroopan parlamentin vaaleista. Eurooppalaisten poliittisten puolueiden on määrä nimetä ehdokkaansa komission puheenjohtajaksi hyvissä ajoin ennen vaaleja. ALDE:n ehdokasspekulaatiot ovat käyneet jo pitkään kuumana. Erinomaisia ehdokkaita on monia.  Ainakin yksi suomalaisnimi on pyörinyt koko ajan spekulaatioissa mukana. Osaatko arvata kuka?   

Bryken Pekka Eskola valmistelemaan ALDE- puolueen vaaliohjelmaa

ALDE-puolueen vaaliohjelman valmistelu Euroopan parlamentin ensi vuoden vaaleihin alkaa. Valmistelua varten on perustettu 12 hengen työryhmä. Se tekee ensimmäisen luonnoksen vaaliohjelmasta. Tämän jälkeen ohjelma luovutetaan kaikkien eurooppalaisten keskusta- ja liberaalipuolueiden kommentoitavaksi. Työryhmään on valittu jäseniksi muun muassa europarlamentaarikot Jens Rohde (Tanska), Kristiina Ojuland (Viro) ja Olle Schmidt (Ruotsi) sekä kansanedustajat Joachim Spatz (Saksa), Matrin Horwood (Britannia) ja Roger Tiefensee (Ruotsi). Keskustan edustajana työryhmässä toimii Bryken Pekka Eskola. Eskola on nimityksestä iloinen. Hän on erittäin innostunut työstämään ALDE:n vaaliohjelmaa Keskustan kantoja mahdollisimman hyvin vastaavaksi. Ne löytyvät esimerkiksi puheenjohtaja Juha Sipilän puoluevaltuuskunnassa pitämästä puheesta.  

Jäätteenmäki: Hallituksen toimet eivät herätä luottamusta

Euroopan parlamentissa avoimuusasetuksen parissa pitkään työskennellyt europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk) moittii hallituksen toimintaa erityisesti Kreikka-sopimusten papereiden salailun kanssa.  Jäätteenmäki moittii Kataisen hallituksen EU-linjauksia hapuilusta ja ministereitä vastuun pakoilusta, vaatien avoimempaa EU-politiikkaa.  Lisää...

Pakarinen: Maataloussopu saavutettu – parlamentin rooli ratkaiseva

Europarlamentaarikko Riikka Pakarinen (kesk) on tyytyväinen viime viikolla saavutettuun poliittiseen sopimukseen Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta. Pakarisen mukaan Euroopan parlamentilla oli merkittävä rooli uudistustyössä ja ilman parlamenttia lopputulos tuskin olisi ollut näin hyvä Suomen kannalta. Lisää...

Takkula: Tupakkadirektiivin uudistus askel savuttomuuteen?

Euroopan parlamentissa on parhaillaan vireillä vuoden 2001 tupakkadirektiivin uudistaminen, joka tulee täysistuntokäsittelyyn tämän vuoden lopulla. Euroopan parlamentin jäsen Hannu Takkula (kesk.) pitää uudistuksessa erityisen hienona sen pyrkimystä suojella nuorten terveyttä, joka lopulta vaikuttaa koko kansan terveyden kohenemiseen. Lisää...


BRYSSELIN KESKUSTASSA TAPAHTUU


SYKSY 2013   

METSÄPOLIITTINEN ILTA

VIERAILU NATOON, AIHEENA TURVALLISUUSPOLITIIKKA